Mangrovemetsät elpyvät vuosikymmenten hävityksen jälkeen

Maailman rannikoiden mangrovemetsät ovat tutkijoiden mukaan yllättävässä elpymisvaiheessa vuosikymmeniä jatkuneen hävityksen jälkeen. Vuodesta 2010 lähtien mangrovea on kertynyt maailmassa enemmän kuin sitä on menetetty, mikä on merkittävä käänne sekä rannikkoyhteisöjen suojelun että ilmaston kannalta.

Käänne pitkän alamäen jälkeen

Mangrovemetsät kasvaa rannikoiden kosteilla ja suolaisilla alueilla, ja niitä on aiemmin raivattu laajasti kalanviljelyn, maatalouden, asumisen ja rannikkokaupunkien laajenemisen tieltä. 1980-luvulta vuoteen 2010 Aasiassa, Afrikassa ja Amerikoissa hävitettiin tai tuhottiin yli 12 000 neliökilometriä mangrovemetsiä. Pinta-ala vastaa suunnilleen Jamaikan kokoa.

Uuden tutkimuksen mukaan kehitys on kuitenkin muuttunut. Mangrovemetsien nettomäärä on kasvanut vuodesta 2010 alkaen, mikä on tutkijoiden mukaan seurausta vahvemmasta lainsäädännöllisestä suojelusta, yleisön lisääntyneestä tietoisuudesta sekä metsien kyvystä uudistua luonnollisesti, kun hakkuut ja raivaus loppuvat.

Tietoisuuden kasvuun ovat vaikuttaneet myös suuret luonnonkatastrofit, kuten vuoden 2004 Intian valtameren tsunami. Sen jälkeen mangrovemetsien merkitys rannikoiden suojana on saanut aiempaa enemmän huomiota.

Suojaa rannikolle ja sitoo hiiltä

Mangrovemetsien merkitys on suuri, koska ne toimivat yhtä aikaa ilmastoa, ihmisiä ja meriluontoa suojaavana ekosysteeminä. Ne voivat varastoida jopa viisi kertaa enemmän hiilidioksidia kuin maalla kasvavat metsät. Niiden tiheät juuristot voivat myös hidastaa aaltoja ja vaimentaa myrskyvuoksia sekä tsunameja.

Samat juuristot tarjoavat suojaisia kasvupaikkoja monille kaloille ja muulle merielämälle. Ne suojaavat poikasia pedoilta ja tarjoavat ravintoa, mikä tekee mangroveista tärkeitä myös rannikkoseutujen kalakannoille.

Tutkimus korostaa, että elpyminen ei tarkoita uhan väistymistä kaikkialla. Yhdysvaltoja koskevassa tuoreessa tutkimuksessa kosteikkojen menetys jatkuu ja on jopa kiihtynyt, vaikka suorat ihmisen aiheuttamat vauriot ovat vähentyneet pitkään jatkuneen sääntelyn ansiosta. Satelliittiaineisto vuosilta 1985–2023 osoittaa, että osa nykyisistä menetyksistä johtuu voimista, joihin vanhat suojelusäännöt eivät ole varautuneet.